tiistai 10. toukokuuta 2011

Lintuja

Posted by Picasa
Pikkulintu riemuissaan, lauleleepi onneaan,
ei hän jouda huokaamaan, eikä suremaan.
Ei hän , ei hän jouda suremaan.

Herättyään oksalla alkaa kohta laulella.
Ei hän tiedä ruuastaan, laulaa sentään vaan.
Laulaa, laulaa, laulaa sentään vaan.



Kun esikoiseni syntyi lähes 8 vuotta sitten, jostain kumpusi tämä laulu mieleeni lähes aina, kun hoidin häntä. En tosin muistanut sanoja ihan prikulleen näin, enkä viimeistä (3.) säkeistöäkään. En tiennyt myöskään sen olevan hengellinen laulu, mutta lauloin sitä usein vaippaa vaihtaessa. Sanoissa on varmasti monta merkitystä, riippuen miten haluaa asioita ajatella. 
Vauvan kanssa on useimmiten kovin läsnä juuri niissä hetkissä ja minulla tämä laulu liittyy nimenomaan läsnäolemiseen ja siihen, että tulipa mitä tahansa, minä huolehdin, että voit olla huoleti lapseni.

Maailmalla on ollut kevään aikana melko synkkiä pilviä ja ihmisillä hätä. Kepeys ei ole nyt ehkä globaali mielentila. Toivon sydämestäni, että päättäjät ajattelisivat nyt esimerkiksi ydinvoimapäätöksiä tehdessään tulevia sukupolvia. Se mitä Japanissa on tapahtunut, voi todella tapahtua muuallakin, myös Euroopassa. Emme pysty kontrolloimaan kaikkea. Inhimillisiä virheitä tapahtuu. Onko mikään tässä maailmassa varmaa? Tuskin.


When my first child was born, I used to sing all the time this one song about bird to him. The song´s about not worrying about tomorrow. I don´t know where that song came in to my mind, but I felt, that the words were so comforting and just right for him. It´s just right, when kids don´t have to worry about anything. It´s about childhood.
This spring has been quite full of black clouds. Japan, Afganistan..
I really hope we could take a lesson about what happened in Japan. Is anything sure in this world? I don´t think so. Nothing is totally under control. Mistakes happen always.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti